— Mainio lääke, — sanoi Balsamo. — Vesi on jaloin elementeistä, parooni, koska itse Jumalan henki liikkui vetten päällä ennen maailman luomista. Mikään ei jaksa vastustaa sen vaikutusta. Se kuluttaa kivenkin, ja ehkäpä kerran huomataan, että se voi liuentaa tyhjiin vaikkapa timantin.
— Niin juuri, minut se ainakin liuentaa tyhjiin, — vastasi parooni. — Tahdottako kilistää kanssani, vieraani? Minun viinilläni on se hyvä puoli, että se on ainakin parhainta laatuaan. Oh, sitä on kyllä vielä! Sille ei käy niin huonosti kuin maraskiinilleni.
— Jos olisitte antanut tuoda oman lasinne keralla lasin minullekin, hyvä vierasisäntäni, niin ehkäpä se kohteliaisuus olisi saanut minut keksimään keinon olla teille joksikin hyödyksi.
— Hyvä, selittäkäähän, millä tavalla? Onko se jo liian myöhäistä?
— Ei suinkaan! Käskekää tuota kunnon miestä tuomaan minulle lasillinen aivan puhdasta vettä.
— La Brie, kuulitko? — huusi vanha parooni.
La Brie läksi juoksemaan virkaintoisena kuten tavallisesti.
— Kuinkahan lie, — sanoi vanha parooni kääntyen vieraansa puoleen, — olisiko vedessä, jota minä juon joka aamu lasin, todellakin joitakin ominaisuuksia tai salaisuuksia, joita minä en ole aavistanut? Olisinko minä kymmenen vuotta tietämättäni ottanut osaa alkemiaan kuten Jourdain[32] aikoinaan hoiteli proosaa?
— En tiedä, mitä lienette harrastanut, — vastasi Balsamo totisena, — mutta minä tiedän, mitä minä harrastan.
Sitten kääntyi hän la Brien puoleen, joka oli ihmeteltävän nopeasti toimittanut määrätyn tehtävän, ja sanoi: