— Tuolta muukalaiseltako? — kysyi Andrée arasti.
— Tuolta muukalaiselta? Oliko se tuo herra, joka oli seurassanne minun tullessani ja vetäytyi hienotuntoisesti syrjään saapuessani?
— Juuri hän; mutta kerrohan loppuun, Filip, kerro.
— Ehkäpä olisi parempi valmistaa jo vastaanottoa? — huomautti
Andrée.
Mutta parooni otti häntä kädestä ja esti hänet lähtemästä.
— Kuta enempi valmistamme, sitä naurettavampia olemme, — sanoi hän.
— Jatka vaan, Filip, jatka!
— Sen teen, isä. Minä siis ratsastin takaisin Strassburgiin ja ilmoitin tiedustelun tulokset. Asiasta lähetettiin sana kuvernöörille, hän on nimeltään de Stainville, ja hän riensi kohta linnoitukseen. Kun kuvernööri tiedon saatuaan saapui valleille, pärisivät jo rummut korkean vieraan kunniaksi ja hänen saattueensa tuli näkyviin, ja me kiiruhdimme Kehlin portille. Minä seisoin kuvernöörin väen joukossa.
— Hra de Stainvillen? — kysyi parooni; — maltapas, minä olen aikoinani tuntenut erään Stainvillen…
— Ministeri de Choiseulin lanko!
— Aivan niin; jatka, jatka — kehoitti parooni.