— Minä käytin hyväkseni hänen Korkeutensa poistumista, — jatkoi Filip, — ja palasin asuntooni, jossa muutin pukua, sillä minä olin tosiaan niin likomärkä ja loan tahraama, että hirvitti.
— Veikko-parkani! — virkkoi Andrée hiljaa.
— Sillävälin, — jatkoi Filip, — oli madame la dauphine saapunut raatihuoneelle, jossa hän otti vastaan väestön onnittelut. Kun onnittelut olivat loppuneet, tultiin hänelle ilmoittamaan, että ateria oli valmis, ja hän lähti ja asettui pöytään.
— Eräs ystäväni, rykmentin majuri, sama, joka oli lähettänyt minut hänen kuninkaallista Korkeuttaan vastaan, vakuutti minulle, että prinsessa oli monta kertaa pöydässä katsellut ympärilleen, etsien jotakuta upseerien parvesta, jotka olivat hänen aterioidessaan läsnä.
"Minä en näe", sanoi hänen Korkeutensa, tehtyään moisen tarkastuksen turhaan pari kolme kertaa, "minä en näe täällä sitä nuorta upseeria, joka oli tänä aamuna lähetetty minua vastaan. Eikö hänelle ole sanottu, että halusin häntä kiittää?"
— Majuri astui esille.
"Madame", vastasi hän, "herra luutnantti de Taverneyn oli pakko poiketa kotiinsa vaihtamaan pukua, tullakseen sitten soveliaammassa asussa teidän kuninkaallisen Korkeutenne luo."
— Tuokion päästä minä tulinkin sisään. En ehtinyt olla salissa vielä viitta minuuttia, kun madame la dauphine huomasi minut. Hän viittasi minua lähestymään, ja minä astuin hänen eteensä.
"Monsieur", sanoi hän minulle, "olisiko teistä jollakin tavalla vastenmielistä seurata minua Pariisiin?"
"Oh, madame", huudahdin minä, "päinvastoin se olisi minulle mitä suurin onni; mutta minä olen palveluksessa täällä Strassburgin varusväessä, ja…"