"Oh, miksikä, hyvä Jumala?" huudahdin minä.
"Nähdäkseni teidän isänne ja siskonne."
"Minun isäni ja siskoni… kuinka teidän kuninkaallinen Korkeutenne tietää…?"
"Minä otin asiasta selvän", vastasi hän, "ja sain kuulla, että he asuvat ainoastaan parin sadan askeleen päässä valtatiestä, jota matkustamme. Te annatte määräyksen, että pysähdytään Taverneyssä."
— Minulla nousi hiki otsalle, ja kiiruhdin lausumaan hänen kuninkaalliselle Korkeudelleen, vavisten kuten ymmärrätte:
"Madame, isäni talo ei ole kyllin arvokas vastaanottamaan niin loistavaa prinsessaa."
"Miksi ei?" kysyi hänen kuninkaallinen Korkeutensa.
"Me olemme köyhiä, madame."
"Sitä parempi", sanoi hän, "vastaanotto on silloin sitä sydämellisempi ja koruttomampi, olen varma siitä. Lieneehän tuolla Taverneyssä, vaikka se olkoonkin köyhä, kuppi maitoa ystävälle, joka tahtoo hetkeksi unohtaa, että hän on Itävallan arkkiherttuatar ja Ranskan dauphine."
"Oh, madame", vastasin minä vaan kumartaen. Muuta en voinut virkkaa, nöyryys kielsi minua sanomasta enempää.