"Kirje oli osoitettu kuningas Ludvig XV:n rakastajattarelle, markiisitar de Pompadourille."
Dauphine kohotti kummastuneena katseensa tuohon mieheen, jonka sanat olivat niin varmat, ääni niin puhdas ja ehdottomasti tyyni ja joka tuntui aivan vallitsevan häntä, vaikka hän nytkin kumarsi hänelle nöyrästi ja syvään.
— Tämä kaikki on aivan totta, monsieur, — sanoi prinsessa, — ja vaikka en tiedäkään, millä tavalla te olette voinut saada nämät yksityistiedot, niin toistan ääneen, koska en voi valehdella, että kaikki tämä on totta.
— Ehkäpä siis teidän Korkeutenne sallii nyt minun vetäytyä pois ja tyytyy pelkästään tähän viattomaan näytteeseen tieteestäni, — virkkoi Balsamo.
— En suinkaan, monsieur, — vastasi dauphine ärtyneenä, — kuta tietävämpi olette, sitä lujemmin vaadin teitä ennustamaan itselleni. Te ette ole puhunut minulle vielä muuta kuin menneisyydestä, ja minä tiedustelen tulevaisuuttani.
Ja prinsessa lausui nämä harvat sanat äänellä, jonka kuumemaista kiihkeyttä hän turhaan koetti salata kuuntelijoilta.
— Minä olen valmis, — sanoi Balsamo, — ja kuitenkin minä vielä rukoilisin, ettei teidän kuninkaallinen Korkeutenne pakoittaisi minua siihen.
— Minä en ole koskaan lausunut kahta kertaa "minä tahdon". Ja muistattehan, monsieur, että olen sen sanonut jo yhden kerran.
— Antakaa minun edes ensin katsoa merkkejä, madame, — pyysi Balsamo rukoilevasti. — Sitten tiedän, voinko ilmaista teidän kuninkaalliselle Korkeudellenne niiden ennustuksia.
— Olkoon se hyvä tai paha, minä tahdon sitä, kuuletteko, monsieur? — toisti Marie-Antoinette yhä ärtyneempänä. — Jos se on hyvä, niin minä en sitä usko, vaan pidän sitä imarteluna; jos se jälleen on paha, pidän sitä varoituksena. Ja olkoon se millainen tahansa, lupaan siitä työstä kiittää teitä. Alkakaa siis.