Parooni toi sen hänelle. Sen kirkkaassa vedessä ei ollut pienintäkään läikkää. Balsamo oli kadonnut.
16.
Taverneyn parooni luulee näkevänsä pienen onnenpilkahduksen.
Parooni de Taverney oli, kuten kerroimme, ensimäinen, joka huomasi madame la dauphinen pyörtyneen. Hän oli seissyt syrjässä valmiina, ajatellen rauhattomampana kuin kukaan muu, mitä prinsessan ja taikurin välillä tapahtuisi. Hän oli kuullut kuninkaallisen vieraansa kirkaisevan, oli nähnyt Balsamon syöksyvän ulos pensaikosta ja oli juossut hätään.
Dauphinen ensimäinen sana oli, että hänelle näytettäisiin tuo karahvi, toinen, ettei noidalle tehtäisi mitään pahaa. Aika olikin nyt lausua se suosittelu, sillä Filip de Taverney ryntäsi jo paraikaa Balsamon perästä kuin ärsytetty jalopeura, kunnes dauphinen ääni pysäytti hänet ajossaan.
Silloin lähestyi, prinsessan vanha seuranainen häntä ja kysyi häneltä saksaksi, mitä hänelle oli tapahtunut; mutta hänen moniin kyselyihinsä ei Marie-Antoinette vastannut mitään muuta kuin että Balsamo ei ollut häntä vähimmässäkään määrin loukannut, vaan että hän, dauphine, oli saanut hermokohtauksen, luultavasti siitä syystä, että hän oli sekä eilispäivän pitkästä matkasta että ukonilmasta lopen väsynyt.
Nämä vastaukset tulkittiin toisella kielellä kardinaali de Rohanille, joka odotti selityksiä, tohtimatta niitä kuitenkaan kysellä.
Hovimaailmassa tyydytään yleensä puolinaisiin vastauksiin; dauphinen vastaus ei tyydyttänyt ketään, mutta näytti kuitenkin tyydyttävän kaikkia. Niin ollen lähestyi Filip häntä.
— Madame, — sanoi hän, — teidän kuninkaallisen Korkeutenne nimenomaisesta käskystä tulen suureksi mielipahakseni muistuttamaan teille, että se puoli tuntia, jonka aioitte viipyä täällä, on nyt kulunut ja että hevoset ovat valmiit lähtöön.
— Hyvä, — vastasi dauphine viehättävin kädenliikkein, vaikka se liike oli melkeinpä sairaaloisuuteen saakka huolimaton; — mutta minä peruutan aikaisemman päätökseni. Minä en jaksa nyt lähteä matkaan… Jos nukkuisin jonkun tunnin, niin luulen, että lyhyt lepo palauttaisi voimani.