Parooni kalpeni ja Andrée vilkaisi levottomana häneen.
— Teidän Korkeutenne tietää, kuinka arvoton minun asuntoni on, — sammalteli parooni de Taverney.
— Ah, pyydän, — vastasi dauphine äänellä, josta aavisti, että hän oli taas pyörtymäisillään. — Kaikki on hyvä, kunhan minä vaan saan vähän levätä.
Andrée riensi heti sisään varustamaan huonettansa kuntoon. Se ei ollut suinkaan suuri eikä edes komeakaan; mutta Andréen laisen nuoren ylimystytön huoneessa on toki aina jotakin naisellisen sievää, joka saattaa ilahuttaa toista naista, vaikkapa tuon huoneen omistaja olisikin köyhä, kuten Andrée.
Kaikki tahtoivat nyt hääriä dauphinen ympärillä. Mutta surunvoittoinen hymy huulillaan antoi hän heille vaan kädellään merkin, aivan kuin hän ei olisi enää jaksanut heille puhuakaan, että hän tahtoi olla yksin.
Silloin poistuivat kaikki jälleen. Marie-Antoinette katseli seurueensa menoa, ja kun viimeinen takinlieve ja viimeinen hameenlaahus oli kadonnut, laski hän kalpeana päänsä raskaasti kaunista kättään vasten.
Eivätkö häntä tosiaan Ranskassa ottaneet vastaan hirveät enteet? Ensinnäkin se kamari Strassburgissa, jossa hän oli ollut yötä, ensimäinen huone, johon hän astui jalkansa tässä maassa sen kuningattareksi tullessaan: sen seinäverhojen kuvat esittivät viatonten lasten murhaa. Ja sitten eilinen myrsky, joka ruhjoi puun hänen vaunujensa vierestä. Ja vihdoin tämän kummallisen miehet ennustukset ja niitä seuraava mystillinen näky, jonka salaisuutta dauphine näytti päättäneen olla kenellekään ilmaisematta.
Kymmenen minuutin kuluttua tuli Andrée takaisin. Hänen tulonsa tarkoitus oli ilmoittaa, että huone oli valmis.
Andréelta ei dauphinen luultu kieltäneen pääsyä luokseen, joten hän sai mennä lehtimajaan.
Andrée seisoi jonkun aikaa prinsessan edessä uskaltamatta puhua, niin syviin mietteihin näytti hänen kuninkaallinen Korkeutensa vaipuneen.