— No?
— Kutsutaan.
— Kuka kutsuu?
— Se herra siellä.
— Kuninkaallinen upseeri?
— Niin, ja tuolla maleksii myöskin Gilbert niinkuin hänellä olisi jotain sanottavaa.
— Juokse siis, raavas!
— Isä, — sanoi Andrée tullen paroonin luo, — minä arvaan, mikä painaa mieltänne tällä hetkellä. Tiedättehän, että minulla on kolmisenkymmentä kultarahaa ja tämä kaunis jalokivillä koristettu kello, jonka kuningatar Maria Leczinska lahjoitti kerran äidilleni.
— Kyllä, lapseni, kyllä, se on hyvä, — sanoi parooni; — mutta pidä ne, sinä tarvitset hienon puvun, kun sinut esitellään hoviin… ja nyt on minun velvollisuuteni hankkia varat. Hst, tuolla tulee la Brie.
— Monsieur, — huudahti la Brie astuessaan sisään toisessa kädessä kirje ja toisessa kultarahoja, — katsokaapa, mitä dauphine jätti minulle, kymmenen louisdoria, monsieur, kymmenen louisdoria!