— Eikö Bar-le-Ducissa ole hyvää kultaseppää?
— Onpa se, monsieur, joka juotti uudestaan neiti Andréen hopeapikarin.
— Hyvä. Andrée, pane hyvään säilöön lasi, josta hänen kuninkaallinen Korkeutensa joi, ja anna viedä vaunuihin muu pöytäkalusto. Ja sinä, tolvana, juokse kellariin ja toimita aatelisherralle hienointa viiniä, mitä täällä enää on.
— Sitä on vaan yksi pullo, monsieur, — sanoi la Brie aivan alakuloisena.
— Se riittää.
— La Brie läksi.
— Niin, niin, Andrée, — jatkoi parooni ottaen tyttärensä molemmat kädet omiinsa, — niin, rohkeutta nyt, lapseni! Me lähdemme nyt hoviin; siellä on paljon avoimia arvonimiä, paljon apottikuntia, joita voi miehille lahjoittaa, montakin rykmenttiä ilman everstiä, joukko eläkkeitä kesantona. Se on ihana, aurinkoinen paikka tuo hovi. Asetu aina sille puolelle, jonne paiste käy, tyttäreni, sinä olet kaunis katsella. Mene, lapseni, mene!
Andrée antoi isänsä suudella otsaansa ja poistui Nicole seurasi häntä.
— Hohoi, sinä hirviö, la Brie, — huusi parooni de Taverney astuen viimeisenä ulos salista; — pidä hyvää huolta tuosta herra upseerista, kuuletko?
— Kyllä, monsieur, — vastasi la Brie kellarin pohjasta.