Kahden vastatusten kierivän suopeuden oli vaikea tällaisella kaltevalla pinnalla olla kohtaamatta toisiaan ja kohdatessaan yhtymättä.
Andrée lausui ensimäisen sanan.
— Pane pitsini lippaaseen, — virkkoi hän.
— Mihinkä lippaaseen, neiti? — kysyi kamarineitsyt.
— Mihinkäkö! Eikö meillä ole lipasta?
— Kyllä, se, jonka neiti antoi minulle ja joka on minun kamarissani.
Ja Nicole juoksi noutamaan tuota lipasta niin auliisti, että Andrée päätti unohtaa lopullisesti kaikki.
— Mutta tuo lipashan on sinun, Nicole, ja sinä saatat sitä tarvita, tyttö-rukka, — sanoi Andrée nähdessään Nicolen tulevan takaisin.
— Oi, neiti tarvitsee sitä enemmän kuin minä, sillä neidinhän se oikeastaan onkin.
— Kun aikoo perustaa oman kodin, — jatkoi Andrée, — niin kysytään huonekaluja. Siispä tarvitset sinä sitä tällä kertaa enemmän kuin minä.