Syntyi tuokion kestävä hiljaisuus, jollaikaa tuntematon näytti kokoavan ajatuksensa. Sitten hän virkkoi:
— Ylhäiset herrat, te voitte laskea pois miekkanne, jotka turhaan käsiänne väsyttävät, ja kuunnella minua tarkkaavasti, sillä teillä on paljon oppimista niistä vähistä sanoista, jotka aion teille lausua.
Joukko kuunteli kahta tarkkaavammin.
— Suurten virtain lähteet ovat melkein aina jumalallisia, sentähden ne ovat tuntemattomia. Niinkuin Niili, niinkuin Ganges, niinkuin Amazon, niin tiedän minäkin minne menen, mutta en sitä, mistä tulen! Muistan ainoastaan sen seikan, että sinä päivänä, jolloin silmäni aukesivat havaitsemaan ulkonaisia esineitä, olin Medinassa, pyhässä kaupungissa, ja aikailin mufti Salaaimin puutarhoissa.
— Hän oli kunnianarvoisa vanhus, jota minä rakastin kuin omaa isääni, mutta joka ei kuitenkaan ollut minun isäni; sillä vaikka hän katselikin minua hellin silmin, ei hän koskaan puhunut minulle muuten kuin kunnioittavin sanoin. — Kolme kertaa päivässä hän poistui luotani antaakseen erään toisen vanhuksen tulla pariini, henkilön, jonka nimeä minä en voi lausua muuta kuin suureen pelkoon yhtyvin kiitollisuuden tuntein. Tämä kunnianarvoisa vanhus, kaiken inhimillisen tiedon kokoomus, seitsemän korkeimman hengen opettama kaikissa sellaisissa asioissa, jotka enkelit oppivat ymmärtääkseen Jumalaa, hän on nimeltään Althotas. Hän oli minun kasvattajani, hän oli oppimestarini. Hän on vieläkin minun ystäväni, kunnioitettava ystävä, sillä hän on kaksi kertaa vanhempi kuin kaikkein vanhin teistä.
Nämä juhlalliset sanat, majesteettiset kädenliikkeet ja samalla kertaa sekä vakuuttava että ankara ääni tekivät kokoontuneihin sellaisen vaikutuksen, jollaiset päättyvät odottavan levottomuuden väristyksillä.
Matkalainen jatkoi:
— Kun olin täyttänyt viidennentoista ikävuoteni, olin jo perillä luonnon suurimmista salaisuuksista. — Minä tunsin kasvitieteen, — en tuota rajoitettua tiedettä, jonka jokainen oppinut supistaa sen maankolkan tutkimiseksi, missä hän asustaa, — vaan minä tunsin ne kuusikymmentätuhatta kasvisukua, jotka koko maailmassa esiintyvät. Minä saatoin tunkea katseeni, kun mestarini pakotti minut siihen asettaen kätensä otsalleni ja antaen taivaisen valon säteen valua ummistettuihin silmiini, minä saatoin silloin tunkea katseeni melkein yliluonnollisen näkemisen voimalla meren aaltojen alle ja siinä luokitella nuo eriskummaiset ja kuvaamattomat kasvut, jotka kelluvat kätkettyinä kahden mutaisen vesikerrostuman välissä, peitteessään jättimäisillä oksillaan noiden kauhistavain ja melkein muodottomain hirviöiden asuinsijat, joita ainoakaan ihmissilmä ei ole koskaan nähnyt, sillä itse Jumalakin näyttää unohtaneen ne sinä päivänä, jolloin kapinalliset enkelit pakottivat hänet ne luomaan, hetkellä, jolloin hänen valtansa silmänräpäykseksi voitettiin.
— Sitäpaitsi tutkiskelin kuolleita ja eläviä kieliä; osasin kaikki kielet, mitä puhutaan Dardanellien solasta aina Magelhaensin salmeen. Minä luin salaperäisiä hieroglyyfejä pyramiideiksi sanotuista graniittitauluista; sain kaiken inhimillisen tiedon Sankhoniatonista Sokrateseen, Mooseksesta pyhään Hieronymukseen, Zoroasterista Agrippaan saakka. Olin tutkinut lääketiedettä, en ainoastaan Hippokrateen, Galienuksen ja Averroesin kirjoitelmista, vaan myöskin sen suuren mestarin johdolla, jota kutsutaan luonnoksi. Olin anastanut koptien ja druusien salaisuudet. Olin koonnut sekä turmaisia että onnekkaita jyviä. Minä saatoin samumin tai hirmumyrskyn jymistessä pääni päällä jättää niiden lennätettäväksi siemeniä, jotka veivät kauas luotani kuolemaa tai elämää, aina sikäli, olinko minä siunannut tai tuominnut tuhoon seudun, jonka puoleen joko vihastuneet tai hymyilevät kasvoni käänsin.
— Näin tutkiskellen, tehden työtä ja matkustellen minä jouduin kahdenkymmenen vuoden ikään.