— Sen uskon kyllä.
— Ja silloin tarvitaan linnassa joku, joka sitä hoitaa.
— Tietysti.
— No niin, neiti antaa…
— Linnanvoudin paikan Nicolen onnelliselle puolisolle, — jatkoi Gilbert ivalla, joka ei tällä kertaa ollut niin salattu, ettei se olisi loukannut Nicolen herkkää korvaa.
Mutta tyttö hallitsi kuitenkin mielensä.
— Eikö Nicolen puoliso, — jatkoi hän, — ole joku, jonka sinä tunnet, Gilbert?
— Ketä sinä tarkoitat, Nicole?
— Kuules… oletko sinä tullut hassuksi, vai enkö minä puhu kyllin selvää kieltä? — huudahti tyttö, alkaen kyllästyä tähän leikkiin.
— No, ymmärrän sinut täydellisesti, —, vastasi Gilbert; — hyväksyisit minut mieheksesi, eikö niin, neiti Legay?