— Poika-parka! Mutta miksette pyytänyt jostakin ruokaa? Gilbert hymyili halveksuvasti.
— Siksi, että minä olen ylpeä, madame.
— Ylpeä? Se on kyllä kaunista, se ylpeys; mutta kun on nälkään kuolemaisillaan, niin…
— Ennen nälkäkuolema kuin häpeä.
Nainen katseli mahtipontista matkatoveriaan ikäänkuin hiukan ihaillen.
— Mutta kuka te sitten olette, kun noin puhutte, ystäväni? — kysyi hän.
— Minä olen orpo poika.
— Niinkö; entä teidän nimenne?
— Gilbert.
— Gilbert mikä?