— Dauphinesta; ja kuulit juuri itse, että hän ilmoitti sinulle vastustajasi nimen.
— No, olkoon sitten tässä.
Samassa tuli Gilbert takaisin tuoden jääkylmässä vedessä lioitetun nenäliinan.
Se käärittiin varakreivin haavalle ja helpoitti suuresti särkyä, kuten Gilbert oli sanonut.
— Hän oli tosiaan oikeassa; minä voin nyt paremmin, — sanoi kreivi.
— Puhutaan nyt asioista.
Gilbert pani silmänsä kiinni ja korvansa auki; mutta hänen toivonsa petti, sillä Chon vastasi veljensä kehoitukseen tuolla kauniilla ja vilkkaalla murteella, joka on pariisilaisen korville oikea epätoivon syy, sillä hän ei eroita Provencen murteessa muuta kuin jonon korahtavia ja kovia kerakkeita, jotka hyrräävät kaunissointuisten ääntiöiden päällä.
Gilbert, niin hyvin kuin hän itseään hallitsikin, teki harmistuneen liikkeen; se ei jäänyt huomaamatta neiti Chonilta, joka nyt lohdutti nuorukaista lepyttelevällä hymyllä.
Tästä hymystä ymmärsi Gilbert erään seikan, nimittäin että hänen läsnä ollessaan oltiin huomaavaisia: hän, maan matonen, piti aisoissaan tuollaisen varakreivin, joka oli kuninkaan erikoisessa suosiossa.
Jospa Andrée näkisi hänet näissä mukavissa vaunuissa!
Ja sitä ajatellessaan hän pöyhisteli ylpeydestä.