— Niin, mutta tiedäkin se, Dorée, että dauphine lähestyy, eikä olisi mikään kumma, jos minä tulisin sellaisen auringon tähden hyljätyksi. Minä olen pieni ja mitätön tähti-parka. Keitä siellä nyt on? Annappas kuulua.
— Hra d'Aiguillon, Soubisen ruhtinas, hra de Sartines, presidentti
Maupeou.
— Entä herttua de Richelieu?
— Hän ei ole vielä saapunut.
— Ei tänään enempää kuin eilenkään! Mitäs sinulle sanoin, Dorée? Hän pelkää sitoutuvansa tulemalla luokseni. Toimita minun pikalähettini Hannover-hotelliin[44] tiedustelemaan, onko herttua sairas.
— Kyllä, kreivitär. Ottaako kreivitär heidät kaikki yhtaikaa vastaan, vai annatteko jollekulle yksityis-vastaanoton?
— Yksityisen. Minun täytyy saada puhua hra de Sartines'n kanssa: päästäkää hänet erikseen sisään.
Kreivittären kamarineitsyt ilmoitti tämän käskyn pitkälle lakeijalle, joka vartioi käytävässä odotushuoneitten ja kreivittären sänkykamarin välillä. Ja tuskin oli se tehty, kun sisään astui mustapukuinen mies, poliisipäällikkö Sartines, koetellen lievitellä harmaiden silmiensä ankaruutta ja ohuitten huultensa kovia piirteitä mitä lupaavimmalla ja viehättävimmällä hymyllä.
— Hyvää huomenta, vihamieheni, — sanoi kreivitär kääntymättä hänen puoleensa, mutta nähden hänet käsipeilistään.
— Minä vihamiehenne, madame?