— Minä olen nyt kiltti. Mitä toivotte?
— Ettei vastusteta mitään, mitä yritän.
— Minä puolestani sen lupaan.
— Tuo vastaus ei kuulu hyvältä, — sanoi kreivitär polkaisten jalkaansa lattiaan; — se maistuu kreikkalaiselta, puunilaiselta, lyhyesti sanoen, vilpiltä.
— Kreivitär!…
— Enkä minä siihen tyydy! se on vaan veruke. Te ette muka tee mitään, mutta hra de Chouseul sensijaan toimii. Sitä minä en tahdo, kuuletteko? Kaikki tai ei mitään. Antakaa minun käsiini Chouseulit kädet ja jalat sidottuina, voimattomina, tuhottuina, tai minä tuhoan teidät, sidon teidät, saatan teidät perikatoon. Ja muistakaa se, runot eivät ole minun ainoa aseeni, sen ilmoitan teille jo ajoissa.
— Älkää uhatko, — virkkoi de Sartines, joka oli tullut miettiväiseksi; — tällä esittelyllä on vaikeutensa, joita te ette saata aavistaa.
— On, kun on pantu olemaan.
— Niin, niin, totta kyllä!
— Voitteko ne poistaa?