— Ei, sire, vaan minä tahtoisin antaa hänelle kultaisen taikasauvan.
— Hän siis ennusti teille onnettomuutta, jota ei sitten tapahtunut?
— Päinvastoin, sire, hän ennusti onnea, joka tapahtuikin.
— Joka suhteessako?
— Niin, melkein.
— Kertokaa minulle asia, kreivitär, — sanoi Ludvig XV ja venähti mukavasti nojatuoliin; hänen äänensä ilmaisi, ettei hän oikein vielä tiennyt, saisiko hän kuulla jotain hauskaa vai ikävyyksiä, mutta että hän halusi kuitenkin uskaltautua leikkiin.
— Sen teen mielelläni, sire, mutta silloin täytyy teidän suorittaa osaltanne puolet lupaamastani palkinnosta.
— Kokonaan, jos tarvitaan.
— Kas siinä kuninkaallinen sana!
— Minä kuuntelen.