— Olen liian kohtelias väittääkseni teidän Majesteettianne vastaan. Mutta mikä häntä enimmin kauhisti, oli se, että taivaasta tuli sumu, joka muuttui vaan yhä paksummaksi ja paksummaksi.
— Sartines, tiedättekö, mistä sumu tulee? Poliisipäällikkö säpsähti aivan yllätettynä.
— En tosiaankaan, sire.
— No, en minäkään, — sanoi Ludvig XV. — Jatkakaa, hyvä kreivitär.
— Tyttö juoksi siis, minkä kerkisi; pääsi säleportista sisään, hän tuli torille, jolla on kunnia kantaa teidän Majesteettinne nimeä, kun yhtäkkiä tuo tuntematon seuraaja, josta hän jo luuli pelastuneensa, seisoi aivan hänen edessään. Hän kirkaisi.
— Se tuntematon oli siis kovin ruma? — sutkautti kuningas.
— Päinvastoin, sire, hän oli kaunis, nuori mies, noin viiden- tai kahdeksankolmatta vuoden iässä, tummat kasvot, suuret silmät ja sointuva ääni.
— Ja sankarittarenne pelkäsi? Peste, olipas hän vasta arka!
— Ei enää sitten niin pahoin, kun hän hänet näki, sire. Kuitenkaan ei hänen asemansa ollut vielä aivan rauhoittava, sillä sumun vuoksi hän ei olisi saanut apua, jos tuntematon olisi aikonut hänelle jotain pahaa. Niinpä nuori tyttö pisti kätensä ristiin ja sanoi:
"Oi, kiltti monsieur, älkää tehkö minulle mitään pahaa!"