— Kyllä, — jatkoi prinsessa Adelaide. — Minä siis tarkoitin, että
Louise-sisareni pelkäsi pahoin uusia esittelyitä.
— No niin, — sanoi kuningas haluten päästä koko pakinasta, — entä sitten?
— Niin, isä, hän pelkäsi tietysti nähdä kreivitär Dubarryn tulevan esitellyksi hovissa.
— Kas niin muka! — huusi kuningas antaen harminsa purkautua hillittömästi; — antakaa tulla vaan, älkää kierrelkö ja kaarrelko asiaa! Cordieu, miten te tuhlaatte aikaamme, hyvä neiti Totuus.
— Sire, — vastasi prinsessa Adelaide, — jos äsken epäröin puhua näin teidän Majesteetillenne, johtui se siitä, että kunnioitus esti minua sitä tekemästä ja että ainoastaan teidän Majesteettinne käsky saattoi avata suuni sellaisessa asiassa.
— Niin kai, tietysti! Niinkuin sinä osaisit pitää kiinni tuon suusi!
Niinkuin se ei aina joko haukottelisi, puhuisi tai pureskelisi!…
— Siitä huolimatta on kuitenkin totta, sire, — jatkoi prinsessa
Adelaide, — että luulen löytäneeni oikean syyn sisareni poistumiseen.
— No niin, mutta siinä sinä erehdyt.
— Oh, sire, — vastasivat yhtaikaa painokkaasti päätään pudistaen prinsessat Viktoria ja Sofia; — oh, sire, me olemme siitä asiasta varsin varmat.
— Mitä tämä on! — keskeytti Ludvig XV, aivan kuin isä Molièren näytelmissä. — Ahaa, nyt yhdytään samaan mielipiteeseen, vai niitä? Näyttääpä siltä kuin olisi salaliitto perheessäni. Senkö tähden siis tuo esittely ei saisi tapahtua; senkö tähden siis mesdames ovat poissa kotoa, kun heidän luokseen aiotaan tulla vieraisille; sentähden siis he eivät vastaa audienssianomuksiin ja hakemuksiin.