— Oh, toden totta, — huudahti Ludvig XV, — minä olen onnettomin ihminen maailmassa! Gredinetillä vesikauhu, se nyt kaiken surun lisäksi.
Koiraupseeri arveli velvollisuudekseen vuodattaa pari kyyneltä, tehdäkseen kohtauksen elävämmäksi.
Kuningas kiepahti kannoillaan ja meni työhuoneeseensa, jossa hänen kamaripalvelijansa häntä odotti.
Kun hän näki kuninkaan tyrmistyneet kasvot, vetäytyi hän ikkunasyvennykseen kätköön.
— Ah, kyllä minä huomaan hyvin, — mutisi Ludvig XV välittämättä vähääkään tuon uskollisen palvelijan läsnäolosta, sillä hän ei ollut kuninkaasta edes ihminenkään, ja kävellen edestakaisin huoneessaan, — ah, kyllä minä huomaan, että hra de Choiseul kohtelee minua narrina. Dauphin pitää jo itseään täällä puolittain isäntänä ja luulee pääsevänsä kokonaan herraksi, saatuaan pikku Itävallattarensa valtaistuimelle. Louise kyllä rakastaa minua, mutta sangen kovalla tavalla, koska hän saarnaa minulle moraalia ja hylkää minut. Muut kolme tytärtäni laulavat renkutuksia, joissa minua kutsutaan Blaiseksi. Provencen kreivi kääntää Lucretiusta. Artois'n kreivi juoksee tyttöjen perästä. Koirillani on vesikauhu ja tahtovat minua purra. Ei ole tosiaan muita kuin tuo kreivitär-parka, joka minua rakastaa. Hiiteen kaikki, jotka tahtovat häntä kiusata!
Epätoivon vimmalla istahti Ludvig XV senjälkeen pöydän eteen, saman, jonka ääressä Ludvig XIV oli kirjoittanut nimiään valtion papereihin ja joka oli kantanut hänen viimeisten sopimuskirjainsa ja ylpeäin kirjelmäinsä taakkaa.
— Nyt minä ymmärrän, miksi kaikki ihmiset ympärilläni koettavat saada madame la dauphinea kiireesti tänne. Luullaan, että hänen tarvitsee täällä ainoastaan näyttäytyä, niin minä joudun hänen orjakseen tai annan hänen sukunsa itseäni vallita. Ma foi, kylläpä tosiaan ennätän vielä tavata tuon rakkaan pojanpoikani nuorikon, varsinkin jos hänen saapumisensa tuo minulle yhä uusia rettelöltä. Eläkäämme siis rauhassa, rauhassa niin kauan kuin on mahdollista vielä. Ja että se olisi mahdollista, viivytelkäämme häntä matkalla. Hän aikoi, — jatkoi kuningas, — kulkea Reimsin ja Noyonin kautta pysäyttämättä ja saapua nyt kohta Compiègneen. Mutta noudattakaamme nyt aikaisemmin aiottua seremoniaa. Kolme päivää vastaanottoja Reimsissä ja yksi… ei, kaksi… pyh, miksikä ei kolme päivää juhlia Noyonissa! Siten voitan toki aikaa kuusi päivää, kuusi onnellista päivää!
Kuningas tarttui kynään ja kirjoitti itse hra de Stainvillelle käskyn pysähtyä kolmeksi päiväksi Reimsiin ja kolmeksi Noyoniin.
Sitten lähetti hän noutamaan häntä palvelemaan määrätyn kuriirin.
— Tulista vauhtia, kunnes tämä käsky on asianomaisen käsissä, — sanoi hän tälle.