— Tehän puhutte aivan kuin sotamies, joka aikoo karata pois vartiopaikaltaan, hra Flageot. Tuntuu siltä kuin pelkäisitte jatkaa asiaa.
— Madame, — vastasi asianajaja, — minä olen joutunut eläissäni tappiolle monissa jutuissa, joissa saatoin toivoa enemmän voittavani kuin tässä.
Kreivitär huokaisi, mutta hän kokosi kohta kaiken tarmonsa:
— Minä jatkan loppuun saakka, — sanoi hän arvokkuudella, joka erosi jyrkästi pakinan yleensä lystikkäästä yleissävystä; — kukaan ei saa sanoa, että minä, joka olin oikeassa, hätkähdin ihmisten kavalia juonia. Minä joudun jutussani tappiolle, mutta minä näytän vilpistelijöille kantavani sellaisen ylimysnaisen otsan, jollaisia ei ole enää nykyään monta hovissa. Suotteko minulle käsivartenne, hra Flageot, ja viette minut tuon varakanslerinne luokse?
— Madame, — vastasi mestari Flageot turvautuen nyt hänkin koko omanarvon tuntoonsa, — madame, me oppositsioonissa olevat parlamentin jäsenet olemme vannoneet välttää pienintäkin seurustelua muualla paitsi oikeussalissa niiden kanssa, jotka pettivät parlamentin d'Aiguillonin asiassa. Yksimielisyys on voimaa; ja koska hra de Maupeou on käyttäytynyt kiemurtelevasti koko mainitussa selkkauksessa, koska meillä on täysi syy olla häneen tyytymättömiä, niin me pysymme omassa leirissämme, kunnes hän julkisesti näyttää oman värinsä.
— Minun juttuni sattuu pahaan aikaan, mikäli huomaan, — huokasi kreivitär; — asianajajat riidassa tuomariensa kanssa ja tuomarit oikeuttahakevien kanssa… No, ei väliä, minä en hellitä.
— Jumala teitä siis auttakoon, — sanoi asianajaja ja heitti yönuttunsa vasemmalle käsivarrelleen aivan kuin roomalainen senaattori muinoin toogansa.
"Siinäpä surkea asianajaja", nurkui kreivitär itsekseen. "Pelkäänpä, että minun käy hänen avullaan huonommin parlamentin edessä kuin siellä kotona korvapieluksille oikeuttani puolustaessani."
Sitten jatkoi hän ääneen ja koettaen salata hymyynsä levottomuuttaan:
— Hyvästi nyt, mestari Flageot; tutkikaa tarkoin asiaa; sitä pyydän, sillä eihän tiedä mitä voi tapahtua.