Hra de Maupeou siveli odottaessaan leukaansa.
— Monseigneur, — sanoi nyt käräjätäti, — minä olen tohtinut tulla teidän Ylhäisyytenne eteen selittämään kaikkein nöyrimmästi erästä vakavaa asiaa, josta koko omaisuuteni riippuu.
Hra de Maupeou nyökäytti päätään ikäänkuin vastatakseen:
"Puhukaa."
— Niin, monseigneur, — vastasi kreivitär, — te tiedätte, että koko minun omaisuuteni tai paremmin poikani omaisuus riippuu oikeusjutusta, jota käyn nykyään Saluces-sukua vastaan.
Varakansleri siveli yhä vaan leukaansa.
— Mutta minä tunnen niin hyvin teidän oikeuttarakastavan luonteenne, monseigneur, että vaikka tiedänkin tuttavuus-, niin, miksi en sanoisi suorastaan ystävyyssuhteet, joissa teidän Ylhäisyytenne on vastapuoleni kanssa, en ole epäröinyt hetkeäkään tulla anomaan teidän Ylhäisyyttänne kuulemaan sanojani.
Hra de Maupeou ei voinut olla hymyilemättä kuullessaan; hänen oikeudenrakkauttaan ylistettävän tällä tavoin, sillä se ominaisuus muistutti liian suuressa määrin Dubois'n apostoolisia hyveitä, joista hänelle oli viisikymmentä vuotta sitten puhuttu samanlaisia kohteliaisuuksia.
— Madame, — vastasi hän, — te olette oikeassa sanoessanne, että olen Saluces-suvun ystävä; mutta te olette myöskin oikeassa uskoessanne, että minä virkaani toimittaessani panen kaikki ystävyysseikat syrjään. Minä siis vastaan teille mistään yksityiseduista riippumatta niinkuin oikeuden korkeimman päällikön tulee.
— Ah, monseigneur, minä siunaan teitä! — huudahti vanha kreivitär.