— No se nyt edes on onni, että Zamoresta on hupaisaa mennä pian.
Ja kuningas asettui ikkunan ääreen katsomaan Zamoren lähtöä.
Pitkä pikentti nosti pojan hevosen selkään, ja niinkuin ainakin lapsi, joka onnekseen ei aavista mitään vaaraa, läksi neekeripoika pihalta täyttä laukkaa, koukussa jättiläismäisen hevosen seljässä.
Yksin jäätyään kysyi kuningas pikentiltä, oliko linnassa jotain uutta näkemistä.
— Kyllä on, — vastasi palvelija, — täällä on hra Boucher maalaamassa kreivittären suurta yksityishuonetta.
— Ah, Boucher. Vai on tuo kiltti Boucher-parka täällä, — virkkoi kuningas ikäänkuin tyytyväisenä uutiseen; — ja missä sanoit hänen olevan?
— Paviljongissa, kreivittären huoneessa: tahtooko teidän
Majesteettinne minua oppaaksi hra Boucher'n luo?
— En, — vastasi kuningas, — en tahdo; minä menenkin mieluummin katsomaan karppeja. Tuo minulle veitsi.
— Veitsi, sire?
— Niin, ja iso leipä.