— Ja milloinka?
— Huomenna kello yksitoista aamupäivällä hän saa kunnian tulla salaiselle audienssille luokseni; ja samassa tilaisuudessa, ellei pyyntö tunnu liian julkealta, hän anoo, että kuningas määrää ajan, ja te määräätte sen niin läheiseksi kuin mahdollista, vai mitä, monsieur Ranska?
Kuningas naurahti, mutta melkoisen väkinäisesti.
— Kyllä, kyllä, — hän vastasi ja suuteli kreivittären kättä. Mutta yhtäkkiä hän huudahti:
— Huomenna kello yksitoista?
— Niin, aamiaisen aikaan.
— Se on mahdotonta, rakas ystäväni!
— Miksikä mahdotonta?
— Minä en ole täällä aamiaisella, minä lähden pois tänä iltana.
— Mikä nyt sitten? — kysyi rouva Dubarry ja tunsi sydäntään aivan jäätävän. — Te lähdette pois, sire?