— Kuulkaa, kreivitär, — sanoi hän harmissaan, — olkaa hyvä ja käskekää tuomaan vaununi. Hitto, tästä leikistä täytyy tulla loppu!
— Sire, — vastasi kreivitär tekeytyen suloisen nyreäksi, mikä temppu häneltä melkein aina onnistui, — täällähän en ole minä mikään käskijä.
— Ainakaan se en ole minä, — vastasi Ludvig XV; — sillä näette nyt itse, miten minua totellaan.
— Ette te enempää kuin minäkään, sire.
— Kuka se sitten on? Tai onko se Chon?
— Minun, — äännähti nuori nainen, joka istui nojatuolissa huoneen toisella puolella parina kreivittärelle, — minun on kyllä sangen vaikea totella, mutta en silti toivo saavani määrätä.
— Mutta kuka täällä sitten määrää?
— Dame, sire, tietysti linnan kuvernööri.
— Zamore?
— Niin.