— Kuninkaan sanallanne?
— Kautta aateliskunniani.
— Kättä päälle, Ranska!
Ja rouva Dubarry ojensi kuninkaalle pienen, kauniin kätensä ja kuningas antoi omansa pudota siihen.
Tänä aamuna tunsi koko Luciennes kuninkaan iloisen tuulen. Hän oli tosin antanut myöten eräässä asiassa, jossa hän oli jo kauan sitten ajatellut antaa myöten, mutta hän oli sensijaan voittanut eräässä toisessa; sopimus oli siis puhdasta voittoa. Hän antaisi mielellään Jeanille satatuhatta livreä sillä ehdolla, että varakreivi menisi tuhlaamaan ne Pyreneitten tai Auvergnen kylpylöihin, ja tämä menettely kävisi Choiseulin silmissä maanpaosta.
Ja siksipä nyt satoi kultaa köyhille, sokerileivoksia karpeille ja kehuja Boucherin maalauksille.
Vaikka kuningas oli eilis-iltana aterioinut upeasti, söi hän nyt suurella ruokahalulla aamiaisen.
Kuitenkin oli kello jo yksitoista. Ja kreivitär katseli sitä usein tarjotessaan itse pöydässä kuninkaalle, sillä se kävi hänen mielestään liian hitaasti.
Kuningas oli suvainnut sanoa, että jos rouva de Béarn saapuisi, voitaisiin hänet päästä ruokasaliin.
Kahvi tuli pöytään, sitä maisteltiin ja se juotiin, mutta rouva de
Béarnia ei kuulunut.