— Älkää peljätkö sitä, — jatkoi kääseissä istuva nainen; — se on lauhkea kuin lammas.
Sitten hän kutsui hiljaisemmalla äänellä:
— Djerid, Djerid!
Eläin tunsi varmaankin tuon äänen emäntänsä ääneksi, sillä se kurotti nyt älykästä päätänsä ja huuruavia sieramiaan kääseihin päin.
Sillaikaa päästi nuorukainen sen irti.
Mutta tuskin oli se tuntenut, että sen juoksuköysi oli tottumattomissa käsissä, niin tempautui se rajulla nykäyksellä irti ja oli pian yhdellä ainoalla hypyllä parinkymmenen askeleen päässä ajoneuvoista.
— Djerid, — toisti nainen kaikkein hyväilevimmällä äänellään, — tule tänne, Djerid, tänne!
Arabialaisratsu pudisti kaunista päätänsä, päristeli ilmaa ja lähestyi kääsejä kauniisti tepastellen ja jalkojaan kohotellen aivan kuin musiikin tahtiin.
Nainen pisti yläruumiinsa ulos nahkauudinten raosta.
— Tule tänne, Djerid, tule! — sanoi hän.