— Niin, — jatkoi rouva Dubarry suu hymyssä, jossa huomasi jo kärsimättömyyttäkin; — muuan henkilö tuli pihalle juuri silloin kuin te läksitte talosta.
— Ikävä sanoa, madame, mutta minä en vaan muista,
— Eräs nainen… Ahaa, nyt te sen muistatte,.
— Minä olen niin likinäköinen, että en eroita näin parin askeleen päästä teistäkään mitään. Päättäkää siis itse, miten asia on.
"Ahaa, hän on niin ovela", mietti kreivitär itsekseen. "Jätetään viekkaus, hän voittaisi siinä minut."
— No niin, koska te ette nähnyt tuota naista, niin sanon teille, kuka hän oli, — jatkoi kreivitär.
— Se nainen, joka tuli muka pihaan silloin kuin minä läksin?
— Se juuri. Hän oli minun kälyni, neiti Dubarry.
— Ahaa, madame, vai niin. Mutta kun en ole koskaan ennen häntä nähnyt…
— Olettepas.