— Nimittäin että tämänpäiväinen onnettomuus on luultavasti seuraus jostakin mielenliikutuksesta, joka teillä on ollut.
— Oh, en suinkaan väitä sitä vastaan, — virkkoi käräjätäti kumartaen kohteliaasti, mutta ainoastaan päätään ja hartioitaan; — minä olin tosiaan hyvin liikutettu kunniasta, että otitte minut kotiinne niin kohteliaasti vastaan.
— Luulenpa, että se johtui vielä muustakin.
— Muustakin? Ei minun tietääkseni, madame.
— Oh, kyllä, eräästä kohtauksesta?…
— Että minä olisin siis kohdannut jonkun?
— Niin, lähtiessänne luotani.
— Minä en kohdannut ketään, madame. Minähän läksin veljenne vaunuilla.
— Ennenkuin nousitte vaunuihin? Käräjätäti näytti johdattelevan asiaa mieleensä.
— Silloin kun menitte alas ulkoportaita. Vanhus näytti miettivän yhä tarkemmin.