Vanha rouva huokaisi.
— Niin, niin, hirveää, — äännähteli hän. — Mutta minkäpä sille voi! Vahingot eivät tule yksinään.
— Tiedätte, että kuningas odotti teitä tänä aamuna!
— Oi, te saatatte minut yhä suurempaan tuskaan, madame.
— Hänen Majesteettinsa ei ollut tyytyväinen, kun ei saanutkaan teitä nähdä.
— Tapaturmani puhdistaa käytökseni, ja minä toivon saavani itse pyytää nöyrimmästi hänen Majesteetiltaan anteeksi.
— En tätä puhu tehdäkseni teitä alakuloiseksi, — virkkoi rouva Dubarry, joka kyllä näki, että rouva oli vallan virkeä. — Minä tahdoin ainoastaan ilmaista teille, miten hänen Majesteettinsa toivoi tuloanne ja miten hän olisi ollut siitä kiitollinen.
— Näette itse, missä asemassa olen, madame.
— Kyllä; mutta saanko luvan sanoa teille erään asian?
— Sanokaa; minä kuuntelen mitä nöyrimmästi.