— Näkemiin, ihastuttava ristilapseni!
Ja he erosivat nyt, vanhus yhä vuoteessaan ja jalka tyynyille ojennettuna ja käsi papereittensa päällä, rouva Dubarry keveämmällä mielellä kuin saapuessaan, mutta kuitenkin hiukan harmissaan, ettei ollut voittanut viekkaudessa tuota vanhaa käräjätätiä, hän, joka saattoi tehdä itse Ranskan kuninkaallekin, mitä tahtoi.
Mennessään ravintolasalin ohitse näki hän siellä Jeanin, joka oli käynyt jo toisen pullon kimppuun, luultavastikin sitä varten, ettei herättäisi huomiota täällä viipymisellään.
Nähdessään kälynsä kavahti Jean paikaltaan ja juoksi kreivittären luo.
— No niin? — kysyi hän.
— Samoin kuin Saksin marski lausui hänen Majesteetilleen näyttäessään hänelle Fontenoyn taistelukenttää:
"Sire, oppikaa tästä näystä, kuinka kallis ja tuskaatuottava voitto on."
— Me olemme siis voittaneet? — kysyi Jean.
— Vielä toinen sananparsi, mutta se on peräisin muinaisajoilta:
"Vielä tällainen voitto, ja me olemme hukassa!"