— Kyllä, kyllä; mutta älkää sitä luulkokaan, — sanoi rouva de
Grammont; — minut sitä uhrataan.
— Tai hra de Choiseul, — jatkoi marski; — ottakaa asiasta vaari, herttuatar!
— Ministeri on sellainen kuin minä: hän tyytyy joutumaan epäsuosioon, mutta ei suvaitse loukkauksia.
— Ette te, herttua, ettekä te, herttuatar, eikä hra de Choiseul joudu maanpakoon, — sanoi markiisitar de Mirepoix; — vaan minä sinne joudun. Kuningas ei voi antaa minulle anteeksi, että minä en ole niin kohtelias kreivittärelle kuin aikoinaan markiisittarelle.
— Se on totta, — virkkoi herttua, — juuri te, jota on aina kutsuttu nimellä lemmikin suosikki. Markiisitar-parka, meidät ajetaan maanpakoon kahden!
— Meidät karkoitetaan kaikki, — sanoi rouva de Guéménée nousten ylös; — sillä minä toivon, ettei kukaan meistä luovu tehdystä päätöksestä.
— Eikä vannotusta valasta, — jatkoi herttua.
— Ei toki, ja sitäpaitsi minä ryhdyn kaiken varalta toimenpiteisiin, — lisäsi rouva de Grammont.
— Mihinkä? — kysyi herttua.
— Nähkääs, joutuakseen Versaillesiin huomenna kello kymmenen, tarvitsee hän kolmea seikkaa.