— Missä hän nyt on?
— Monsieur, hän työnsi lippaan portin raosta sisään ja huusi: "Kreivittärelle", ja nousi kääseihin, joilla oli tullut, ja lennätti matkaansa, minkä hevoset pääsivät.
— No niin, — arveli Jean, — meillä on puku, ja se on pääasia!
— Mutta tule jo takaisin, Jean, — huusi Chon ikkunasta; — kälyni on suunniltaan odotuksesta.
— Ka tuossa, ka, — sanoi Jean, — katselkaa nyt sitä ja ihailkaa, sellainen meille on taivaasta tipahtanut!
— Mutta se ei kai sovi minulle, se ei voi minulle sopia, sillä se ei ole tehty minun mitallani. Voi hyvä Jumala, hyvä Jumala, mikä onnettomuus, sillä katsokaa, kuinka se on kaunis!
Chon otti nopeasti mittaa.
— Sopiva pituus, — sanoi hän, — juuri sopiva vyötäröltään.
— Kuinka ihanaa kangasta! — ihaili Jean Dubarry.
— Aivan satumaista! — jatkoi Chon.