— Jalkaini juureenko, kreivitär? — sanoi kuningas. — Te laskette leikkiä… minun olisi paremminkin oltava tai tahtoisin olla polvillani edessänne.
Sitten avasi kuningas sylinsä, kuten juhlameno vaati; mutta sen sijaan, että hän olisi syleillyt esiteltävää muodon vuoksi, hän syleilikin tällä kertaa tosiaan.
— Teillä on erinomaisen kaunis ristitytär, — sanoi kuningas kreivitär de Béarnille; — mutta hänen kummitätinsäkin on ylimysnainen, jonka minä näen suureksi ilokseni hovissani.
Vanha rouva lyykisti.
— Menkää nyt tervehtimään tyttäriäni, — sanoi kuningas matalalla äänellä rouva Dubarrylle; — ja näyttäkää, että osaatte heille lyykistää. Toivon, ettette ole tyytymätön heidän vastatervehdykseensä.
Ja nuo kaksi naista jatkoivat kulkuaan läpi tyhjän tilan, joka syntyi heidän ympärilleen sikäli kuin he kulkivat, mutta tyhjiötä kohti suuntautuivat hovilaisten säkenöivät katseet aivan kuin täyttäen sen polttavalla tulella.
Kun kuninkaan tyttäret näkivät rouva Dubarryn lähestyvän, kavahtivat he ylös kuin joustimien voimalla ja odottivat häntä.
Ludvig XV piti heitä silmällä. Hänen prinsessoihin luodut silmänsä vaativat ehdotonta kohteliaisuutta.
Prinsessat vastasivat rouva Dubarryn tervehdykseen hiukan järkytettyinä. Kreivitär kumarsi paljoa syvempään kuin hovisääntö vaati, ja sitä pidettiin erinomaisen tahdikkaana menettelynä ja se liikutti prinsessoita niin, että he syleilivät nyt kreivitärtä kuten kuningaskin, jopa niin sydämellisesti, että kuningas näytti oikein ihastuneelta.
Tästä hetkestä muuttui kreivittären menestys oikeaksi voittoriemuksi, ja hitaimpien ja saamattomimpien hovimiesten täytyi odottaa kokonainen tunti ennenkuin he pääsivät vuorostaan nöyrimmästi tervehtimään juhlain kuningatarta.