Selvästikin dauphine noudatti Itävallan hovissa annettuja ohjeita ja toisti luultavasti itsensä Maria Teresian hänelle lausumia sanoja.
Nyt piti Choiseul läsnäoloaan tarpeellisena. Hänkin tuli lähemmäksi tullakseen esitellyksi; mutta kuningas antoi silloin päätään nyökäyttäen merkin, rummut alkoivat päristä, torvet törähtivät ja tykin laukaus jymähti.
Kuningas otti nuorta prinsessaa kädestä viedäkseen hänet vaunujensa luokse. Marie-Antoinette kulki siten kuninkaan käsipuolessa ministeri de Choiseulin ohitse. Näkikö hän ministerin vai ei, on mahdotonta sanoa; mutta se ainakin on varma, ettei hän tehnyt kädellään tai päällään pienintäkään liikettä, jota olisi voinut pitää tervehdyksenä.
Juuri hetkellä, jolloin prinsessa nousi kuninkaan vaunuihin, kumahtivat kaupungin kellot soimaan, voittaen äänellään kaiken muun juhlapauhun.
Kreivitär Dubarry kepsahti ilosta säteillen vaunuihinsa.
Seurasi kymmenen minuuttia kestävä väliaika, jonka kuluessa kuningas asettui vaunuihinsa ja läksi sitten ajamaan takaisin Compiègneen.
Tänä väliaikana vapautuivat kaikki suut, joita kunnioituksen tai mielenliikutuksen tunteet olivat tähän saakka pitäneet mykkinä, yhdeksi ainoaksi yleiseksi puheensorinaksi.
Jean Dubarry meni kälynsä vaunujen ovelle. Kreivitär otti hänet vastaan hymyilevin kasvoin: hän luuli lankonsa tulleen toivottamaan hänelle onnea. Mutta tämä sanoikin:
— Tiedätkö, Jeanne, kuka tuo nuori mies tuolla on?
Ja hän osoitti sormellaan erästä ylimystä, joka seisoi pakinoimassa eräitten dauphinen saattueeseen kuuluvain vaunujen luona.