Gilbert puraisi huultaan.
— Lyhyesti sanoen, nuo Taverneyt eivät ymmärtäneet olla mieliksenne, — lisäsi Chon uteliaasti, ja sen uteliaisuuden tarkoituksen Gilbert aavisti. — Sanokaahan nyt, mitä te siellä oikein teitte?
Gilbert joutui melkoiseen pulaan, sillä hän ei tiennyt itsekään, mitä hän oli tehnyt Taverneyssä.
— Madame, — vastasi hän, — minä olin siellä… luottamushenkilönä.
Nämä sanat lausuttiin niin fiiosoofisen arvokkaasti kuin Gilbertin luonteelta sopi odottaa, ja ne saivat Chonin purskahtamaan sellaiseen nauruun, että hän keikahti nojatuolinsa selustaa vasten.
— Te ette näytä uskovan? — virkkoi Gilbert kulmiaan rypistäen.
— Jumala varjelkoon, etten uskoisi! Tiedättekös, ystäväiseni, te olette niin kiukkuinen, ettei teille voi puhua mitään. Minä tahdoin teiltä kysyä, millaisia ihmisiä nuo Taverneyt olivat. Sitä en tehnyt suinkaan teitä loukatakseni, vaan paremminkin auttaakseni teitä kostamaan.
— Minä en koskaan kosta tai kostan itse, madame.
— Sangen hyvä; mutta meilläkin on kaunaa tuota Taverneyn herrasväkeä vastaan, ja koska teillä on oma syynne tai ehkä useampiakin, niin olemmehan luonnollisia liittolaisia.
— Te erehdytte, madame; minun kostamistapani ei mitenkään voi olla samaa laatua kuin teidän, sillä te puhutte koko Taverneyn perheestä yleensä ja minä eroittelen hieman eri vivahduksiin tunteita, joita minulla on tuota perhettä kohtaan.