Matkalainen kumarsi ääneti.
— Mutta jos pelkäät, — virkkoi kolmas ääni, joka tuntui nousevan aivan maan sisästä niinkuin Hamletin isän, — jos pelkäät, lähde takaisin alangolle. Se merkitsee sitä, että sinä luovut aikeestasi, ja silloin sinun annetaan palata sinne, mistä olet tullut.
Matkalainen heilautti vain kättänsä ja jatkoi kulkuaan.
Yö oli niin pimeä ja metsä niin sankka, ettei hän voinut kulkea eteenpäin kuin hapuilemalla, vaikka valo häntä opastikin. Tuli liukui eteenpäin noin tunnin ajan, ja matkalainen seurasi sitä nurisematta ja näyttämättä pelon merkkiäkään.
Äkkiä tuli katosi.
Matkalainen huomasi olevansa metsän toisessa reunassa. Hän kohotti katseensa ylös; taivaan tummasta sinestä kiilui yksinäisiä tähtiä.
Hän jatkoi kulkuaan yhä siihen suuntaan, jonne tuli oli kadonnut. Mutta pian nousi hänen eteensä jokin tumma rauniohahmo, muinaisen linnan jäännökset.
Ja samassa hänen jalkansa töytäsi kivisoraan.
Kohta sitten kietoutui jokin kylmä esine hänen ohimoilleen ja peitti hänen silmänsä. Nyt hän ei nähnyt enää edes pimeätäkään.
Veteen kastettu liinainen kääre kietoi hänen päätänsä. Tämä oli varmaankin sovittu asia, tai ainakin saattoi matkalaisemme sellaista odottaa, sillä hän ei koettanut laisinkaan ottaa sidettä pois. Hän kurotti ainoastaan vaieten kätensä ikäänkuin sokea anoen taluttajaa.