Tykki käännettiin ja aiottiin viedä pois.
Akselinpää tarttui kiinni pihtipieleen, ja tykinsuu ammotti väkijoukkoon päin.
»Vai niin, kuninkaan huoneissa asti on tykistöä?» huusivat ne, jotka yrittivät sisälle ja jotka tuntematta sitä Théroignen tykiksi ihmettelivät, mistä se oli tullut, ja arvelivat, että se oli tuotu heitä tuhoamaan.
Mouchetin käskystä kaksi miestä alkoi kirvein silpoa pihtipieliä ja
väljentää oviaukkoa. Lopulta tykki saatiin eteiseen.
Tämä puuha, jonka tarkoituksena oli irroittaa tykki, pani luulemaan,
että linnan ovia särjettiin kirveillä.
Lähes kaksisataa aatelismiestä kiiruhti linnaan. He eivät toivoneet voivansa puolustaa sitä, mutta arvelivat kuninkaan olevan vaarassa ja tulivat kuolemaan hänen kanssaan.
Heitä oli muiden muassa vanha marsalkka de Mouchy, d'Hervilly, viralta pannun perustuslaillisen kaartin kapteeni, Acloque, Saint-Marceaun kansalliskaartin pataljoonanpäällikkö, kolme Saint-Martinin esikaupungin pataljoonakrenatööriä, jotka olivat jääneet paikoilleen, herrat Lecrosnier, Bridaud ja Gosse sekä muuan mustapukuinen mies. Tämä oli jo kerran rientänyt tarjoamaan rintansa murhaajien luodeille, mutta hänen neuvoistaan ei ollut koskaan piitattu; nähdessään vaaran, jota oli turhaan koettanut torjua, hän saapui nyt kuin viimeiseksi rintasuojukseksi asettumaan vaaran ja kuninkaan väliin. Se mies oli Gilbert.
Kuningas ja kuningatar, jotka aluksi olivat hyvin levottomia
väkijoukon kauhean hälinän takia, olivat vähitellen tottuneet siihen.
Kello oli tällöin puoli neljä. He toivoivat päivän päättyvän, kuten se
oli alkanutkin.
Kuninkaan perhe oli kerääntynyt kuninkaan huoneeseen.