»Varsin mielelläni, tohtori, mutta olen väsynyt… tarjotkaa käsivartenne.»
Gilbert kumarsi syvään. Niin suurta suosiota kuningatar osoitti harvoin lähimmille ystävilleenkään, saatikka senjälkeen kun hänen onnettomuutensa olivat alkaneet.
Gilbert saattoi hänet makuusuojaan asti. Siellä Marie-Autoinette heittäytyi nojatuoliin. Gilbert notkisti toisen polvensa hänen edessään ja sanoi:
»Madame, korkean puolisonne, rakkaitten lastenne ja oman turvallisuutenne nimessä rukoilen vielä viimeisen kerran teitä käyttämään hallussanne olevia voimia, ei taisteluun, vaan pakomatkaan.»
»Herra Gilbert», vastasi kuningatar, »heinäkuun neljännestätoista lähtien olen halunnut nähdä kuninkaan kostavan. Hetki on nyt lyönyt, niin ainakin luulemme. Me pelastamme kuninkuuden tai hautaudumme Tuileriein raunioihin!»
»Mikään ei siis voi horjuttaa tätä kohtalokasta päätöstänne?»
»Ei mikään.»
Kuningatar ojensi Gilbertille kätensä suudeltavaksi ja samalla viittaukseksi, että hän nousisi. Gilbert suuteli kunnioittavasti kuningattaren kättä ja nousi.
»Madame», sanoi hän, »salliiko teidän majesteettinne minun kirjoittaa pari kolme riviä, jotka mielestäni ovat niin tärkeät, etten haluaisi hetkeäkään vitkastella?»
»Olkaa hyvä, herra tohtori», vastasi kuningatar ja osoitti erästä pöytää.