»Ah, niin, niin!» myönsi Pitou, joka alkoi ymmärtää. »Jos teille siis sattuu onnettomuus… Mutta mitä minä hupsuttelen! Ei teille satu onnettomuutta!»
»Äsken juuri sanoit, että olemme kaikki kuolevaisia.»
»Taisin sanoa… no niin, olette oikeassa. Otan testamentin, herra Billot. Mutta onko ihan varmaa, että jos minusta valitettavasti tulee perillisenne, minulla on oikeus tehdä omaisuudellenne mitä haluan?»
»Tietysti, koska se on laillisesti sinun… Eikä sinun kanssasi, joka olet kunnon isänmaanystävä, ymmärräthän, Pitou, kukaan rupea rettelöimään, niinkuin voitaisiin tehdä henkilöille, joiden tiedetään veljeilleen aatelisten kanssa.»
Pitou käsitti asian yhä paremmin.
»No, olkoon menneeksi, herra Billot», sanoi hän, »minä suostun!»
»Ja koska nyt olenkin sanonut kaikki, mitä minulla oli sanottavaa, pane paperi taskuusi ja levähdä.»
»Miksi lepäisin, herra Billot?»
»Koska meillä todennäköisesti on paljon puuhaa huomenna tai oikeammin jo tänään, sillä kello näkyy olevan kaksi.»
»Aiotteko mennä ulos, herra Billot?»