Kun portti oli suljettu, valtasi Pitoun toverit halu jatkaa neuvotteluja. Jotkut miehistä kapusivat toverien hartiolle ja sitä tietä muurin harjalle, sijoittuivat sille hajareisin ja alkoivat jutella kansalliskaartilaisten kanssa, jotka eivät olleet siihen vastahakoisia.
Näin kului neljännestunti. Silloin tuli palatsista muuan mies ja käski avata portin. Tällä kertaa portinvartija pysytteli kopissaan, ja kansalliskaartilaiset irroittivat puomit.
Piirittäjät luulivat, että heidän pyyntöönsä oli suostuttu. Kun portti aukeni, työntyivät he sisälle kuin henkilöt, jotka ovat odotelleet kauan ja joita voimakkaat kädet sysäävät takaapäin, toisin sanoen kiinteänä laumana. He heiluttivat hattujaan piikkien ja sapelien kärjessä ja huusivat: »Eläköön kansa! Eläköön kansalliskaarti! Eläköön sveitsiläiset!»
Kansalliskaartilaiset vastasivat huudoilla: »Eläköön kansa!»
Mutta sveitsiläiset pysyivät synkän äänettöminä.
Vasta tykkien edessä hyökkääjät pysähtyivät ja silmäilivät eteensä ja ympärilleen.
Iso eteinen oli täynnä sveitsiläisiä kolmeen eri korkeudella sijaitsevaan riviin järjestyneinä. Kullakin porrasaskelmalla seisoi lisäksi rivi sveitsiläisiä, joten he voisivat ampua kuudelta asemalta yhtaikaa.
Jotkut hyökkääjistä alkoivat aprikoida. Niiden joukossa oli myöskin
Pitou. Mutta oli jo hieman myöhäistä aprikoida.
Tällaisissa tilanteissa sattuu usein, että kelpo rahvas, jonka pääominaisuus on lapsekkuus, esiintyy milloin hyvänsävyisesti, milloin julmasti.
Vaaran todetessaan se ei suinkaan ajatellut pakoa, vaan koetti kiertää vaaraa pilailemalla kansalliskaartilaisten ja sveitsiläisten kanssa. Kansalliskaartilaiset olivat valmiit tähän huvitteluun, mutta sveitsiläiset pysyivät yhä vakavina. Viisi minuuttia ennenkuin kapinallisten etujoukko saapui paikalle, oli näet tapahtunut seuraavaa: