Ja Dumouriez kumarsi.
»Niitä vaaroja olen jo kauan ajatellut.»
Kuningas osoitti Kaarlo I:n muotokuvaa ja jatkoi pyyhkien nenäliinalla otsaansa:
»Minä haluaisin unohtaa ne, mutta tuossa on taulu, joka palauttaa ne alati mieleeni!»
»Sire…»
»Malttakaa, en ole vielä lopettanut, hyvä herra. Tilanne on samanlainen, vaarat ovat siis samat. White Hallin mestauslava pystytetään kenties Grève-toiille.»
»Katselette liian etäälle, sire.»
»Silmäilen taivaanrantaa, hyvä herra. Jos niin käy, nousen mestauslavalle kuten Kaarlo ensimmäinenkin nousi, ehkä en yhtä uljaasti, mutta kuitenkin hyvänä kristittynä… Jatkakaa, herra Dumouriez.»
Dumouriez oli hetken aikaa vaiti. Häntä ihmetytti tuo luonteenlujuus, jommoista hän ei ollut odottanut.
»Sire», sanoi hän, »sallikaa minun siirtää keskustelu toisilla aloille».