— No, mestari Adam, — sanoi hän, — mitä siinä tehdään? Uneksitaan kai jostakin taulun aiheesta, eikö niin, kunnon mies?
— Oh, ei! vastasi maalari parka; — minulla on kuuma, olen väsynyt, ja istuin tähän vähän levähtämään.
— Tuo on kuitenkin kaunis seinä, mestari, — jatkoi lukkari osoittaen hänelle muuria, jota vasten maalari nojaili; — jokin madonna sopisi mainiosti siihen.
Taiteilija huokasi.
— Niin, minä ymmärrän, — jatkoi Fra Bracalone; — ajat muuttuvat, eikö niin, eivätkä madonnat tee enää ihmeitä? Ah, hyvä Luoja, jos olisitte elänyt kuten minä madonnien parissa, niin tietäisitte, millaisia he ovat. Tänään tulee, huomenna menee. Tarvitaan filosofiaa, kunnon ystävä.
— Teidän on helppo sanoa, — mutisi vanhus; — te olette tänään syönyt aamiaisen ja syötte illallistakin, tiedän mä!
— Jumaliste, — vastasi Fra Bracalone kaikkein isällisimmin naamoin, — minä en ole mikään suuri maalari, minä en tavoittele maailman kunniaa; minä uskallan vain itseni jumalallisen kaitselmuksen huomaan, ja luulisin kiusaavani sitä tekemällä kätten töitä. Minä en ole muuta kuin paljas lukkari, ja tuossa on aasini, joka ei ole kuin paljas aasi; mutta ei minulta eikä aasiltanikaan ole koskaan puuttunut mitään, kiitos olkoon autuaan pyhän Fransiskuksen, joka meitä suojelee. Me olemme nyt tyhjillä kumpainenkin; mutta jos olisitte tunnin päästä tässä, näkisitte meidän kulkevan ohitse, minulla haarapussi pulleana, hänellä korit täynnä tavaraa. Piraus nuuskaa, mestari Adam.
Fra Bracalone veti taskustaan nuuskarasian ja tarjosi vanhukselle, joka pudisti päätään, samalla sekä kiitokseksi että kieltäen.
— Olette väärässä, mestari, — jatkoi fransiskaani nuuskien sormiensa välissä pitämäänsä hyppysellistä. — Tällä tupakalla on ihmeelliset ominaisuudet: se parantaa päänsäryn, hälventää suonista pahat höyryt ja karkoittaa surulliset ajatukset.
— Te hukkaatte vain aikaanne kehumalla kaikenlääkettänne, — keskeytti vanhus jyrkästi; — minulla ei ole mitään almua teille antaa enkä ota ilmaiseksi mitään vastaan.