Nuori tyttö laskeutui polvilleen maahan ja viritti sointuisella äänellä, ei lukemalla eikä laulaen, "Enkelin tervehdyksen". Vanhus jälleen oli ottanut päästään kreikkalaisen myssynsä ja katseli kädet ristissä seisten taivasta kohti, ikäänkuin etsien katseillaan, eikö enkeli jo tullut ilmoista kokoamaan hänen tyttärensä sanoja, ensimmäisten tuulenpuuskain niitä kantaessa. Kun rukous oli päättynyt, aikoi Gelsomina nousta ylös.
— Olet unohtanut jotakin, — sanoi vanhus pidättäen häntä.
— Mitä, isäni?
— Olet rukoillut merimiesten puolesta, rukoile nyt matkustavaistenkin. Hirmumyrskyn aikana vuoristo on yhtä vaarallinen kuin meri; ja kuka tietää, tuleeko veljesi meritse vai vuoriston halki.
— Olet oikeassa, isäni, — vastasi tyttö. — Bombarda-parka, olin hänet aivan unohtanut.
Gelsomina aloitti uudestaan rukouksensa, jota mestari Adam tällä kertaa ei tyytynyt ainoastaan tarkkaavasti kuulemaan, vaan säesti itse ääneensä.
— Nyt, isä, — sanoi nuori tyttö, tehtyään ristinmerkin, — etkö tule?
Illallinen on valmis.
Mestari Adam seurasi tytärtään, heittäen kuitenkin vielä muutaman silmäyksen upeaan maisemaan; se oli jo puolittain kätketty pilvien varjoon, joita näkymätön käsi veti niinkuin ääretöntä kuolinvaippaa taivaan yli lännestä itään. Silloin tällöin halkoi ennehtivä salama nopeasti tuota synkkää seinää ja paljasti sen takana varaston liekkejä, kun taas tuulenpuuskat, joiden hän kuuli päänsä päällä puhuvan tuntematta niitä vielä, alkoivat heiluttaa kastanjain latvoja, joiden alimmat oksat näyttivät pienimpäänkin lehteensä saakka kuolleilta, niin liikkumattomia ne olivat. Ovelle saavuttuaan pysähtyi mestari Adam hetkeksi kynnykselle ja terästi korvaansa; kumea jyrinä alkoi kuulua lännestä, mutta vielä niin kaukaa, ettei voinut päättää, tuliko se taivaasta vai maasta. Vanhus tunsi luonnon suuren äänen, joka varoittaa vaaran hetkellä lapsiaan etsimään turvapaikkaa hävitystä vastaan.
Tämä juhlallinen näky oli saanut mestari Adamin hetkeksi unohtamaan, ettei hän ollut syönyt koko vuorokauteen; mutta kun ovi oli suljettu ja hän istui illallisen ääressä, laskeutui hänen mielikuvituksensa takaisin maallisempiin ajatuksiin. Vanha Babilana oli tehnyt parastansa, ja luultavastikin oli itsensä priorin pöytä tänä iltana vaatimattomammin varustettu kuin hänen madonniensa halvan maalarin; ja niinpä unohti mestari Adam, joka oli onnellinen sekoittuma haltioitumista ja aineellisuutta, pian kaiken, mitä ulkona oli tulossa, antautuakseen kokonaan nyt sisällä tapahtuvan valtaan. Hänen herkuttelijatyydytyksensä pohjalla piili kyllä vielä suru tuon hävitetyn freskon vuoksi sekä pelko, että Bombarda saattoi olla nyt matkalla; mutta hänen maistamansa ensimmäinen lasi viiniä ja ensimmäinen pala, jonka hän pisti suuhunsa, saivat hänet kaikesta päättäen tuntemaan aloitetun toimituksen niin tärkeäksi, että hän kiinnitti siihen kohta koko huomionsa.
Kuitenkin läheni ukkonen lähenemistään ja ennusti oikeaa etelämaalaista hirmumyrskyä, josta ei voi saada tarkkaa käsitystä, ellei ole kuullut sen jylisevän oman päänsä päällä. Tuuli oli laskeutunut alas ja kynti nyt maata niinkuin olisi aikonut repiä juurineen irti kaikki, mitä sen kamarasta yleni. Tuon tuostakin vapisi vaatimaton maja tuulispäiden pudistamana katosta perustuksiinsa saakka, ja silloin laski Gelsomina pois lasinsa tai veitsensä ja tarttui isänsä käteen. Hän katsoi vanhukseen lapsellisen kauhun vallassa, minkä vanhus haihdutti, painaen huulensa nuoren tytön otsalle.