— Varjele henkeäsi, — vastasi rosvo.
Nuorukaiset syöksyivät toistensa kimppuun sellaisella tiikerin raivolla, joka ainoastaan etelämaalaiset valtaa. Olisi ollut hirveää nähdä tätä puukko-kaksintaistelua keskellä valtatietä, salamain valon leimahdellessa ja ukkosen säestäessä. Mutta kun heillä ei ollut todistajia kaksintaistelussa, ei kukaan tiedä kertoa sen yksityiskohtia. Mutta muuan sbirri-joukko, joka oli matkalla Reggiosta Cosenzaan, näki tien mutkasta esiin tullessaan vain miehen, joka kaatui tielle päästäen huudon. Samassa läksi muuan toinen mies, huomatessaan rakuunat, pakoon; santarmit ajattelivat, että tässä oli tapahtunut murha, ja ampuivat. Marco Brandi sai silloin kuulan kupeeseensa, ja kun hän ei toivonut voivansa päästä pakoon vuoristoon, syöksyi hän sisälle ensimmäiseen taloon, mikä hänen tielleen sattui.
Olemme nähneet, miten sattuma osutti rosvon pyytämään vieraanvaraisuutta juuri korpraali Bombarda-raukan isältä ja kuinka vanhus olisi tuskansa ensimmäisessä puuskassa antanut hänet varmaan takaa-ajajain käsiin, ellei Gelsominan mykkä mutta tehokas rukous olisi häntä pelastanut.
Vaadittiin mestari Adamin koko rakkaus hänen tytärtään kohtaan, että hän voi näin tukehuttaa isällisyytensä äänen, joka vaati sydämen syvyydestä kostoa. Mutta kun ensimmäinen taistelu oli taisteltu, oli hän ylevä aina suuruuteen ja yksinkertaisuuteen saakka.
Noiden kahden hoidokkaan haavat olivat vakavaa laatua: kolme päivää Marco Brandi ja korpraali Bombarda häilyivät elämän ja kuoleman välillä, ja ne kolme päivää rukoili vanhus yhtä palavasti sekä murhaajan että hänen uhrinsa puolesta, kun taas Gelsomina valvoi näiden kahden samassa huoneessa kuolemaansa odottavan parissa kuin toivon ja alistuvaisuuden enkeli. Mitä jälleen vanhaan Babilanaan tulee, hän ei ollut ymmärtänyt koko seikkailusta muuta kuin sen, että hänellä oli nyt kotonaan kaksi haavoittunutta. Hän valmisteli siis liinannukkaa ja leikkeli siteitä; mutta koska toinen haavoitetuista oli hänen poikansa, niin hän silloin tällöin pyyhki, työtään keskeyttämättä, pois suuren kyyneleen poskeltaan kätensä selällä.
Nicoterassa ei ollut parempaa kirurgia kuin parturi, kieIevä mies, mutta herkkäuskoinen, joten hänelle sanottiin, että nuoret miehet olivat olleet yhdessä tulossa paikkakunnalle, kun Marco Brandin rosvojoukko oli karannut heidän kimppuunsa ja jättänyt kuoleviksi luultuina tielle. Sotaväenosasto, joka oli ajanut murhaajaa takaa, oli jatkanut matkaa Cosenzaa kohti vakuutettuna siitä, että rosvo oli nyt päässyt takaisin joukkonsa pariin. Niinpä ei kukaan kylässä tiennyt, mitä oikeastaan oli tapahtunut.
Haavoittuneet itsekään eivät muuten pitkään aikaan ymmärtäneet, miten he nyt lepäsivät toinen toisensa vieressä. Haavuri oli vaatinut sairaita olemaan hiljaa, ja heti, kun Marco Brandi aikoi puhua, painoi Gelsomina kätensä hänen suulleen; ja kun rosvoa miellytti suuresti tällainen vaiennustapa, niin hän vaikenikin sangen lauhkeasti. Mitä jälleen korpraali Bomoardaan tulee, sai sisar hänessä aikaan saman vaikutuksen tarvitsematta käyttää yhtä kouraantuntuvaa keinoa; veljeä vaientaakseen tarvitsi siskon ainoastaan nostaa sormi huulilleen; ja siinä antiikissa asennossa näytti tuo tyttö, muinaisten kreikkalaisten jälkeläinen, siro ja ylevä kuin hänen esi-äitinsäkin olivat olleet, joltakin "Hiljaisuutta" esittävältä kuvapatsaalta, Herculanumin tai Pompeijin raunioista löydetyltä.
Viimein sallittiin haavoittuneiden puhua hiljaisella äänellä, ja sekin kaksinpuhelutapa oli suuresti Marco Brandin makuun. Kuullakseen, mitä haavoittuneella oli hänelle sanomista, täytyi nuoren tytön kumartua hänen vuoteensa yli, ja rosvon ääni oli niin heikko, että Gelsominan oli pakko painaa poskensa melkein hänen huuliinsa kiinni. Mutta kuinka heikko ääni olikin, Marco Brandilla oli silti kerrottavana merkillisen pitkiä asioita, niin pitkiä, että ne olivat aivan niiden lyhyiden ja nopeiden sanain vastakohtia, joita veli ja sisar toisella puolen huonetta vaihtoivat keskenään.
Ja uusi ihme: vaikka korpraali Bombarda oli heistä kahdesta ankarammin haavoittunut, hän se heistä sai ensin ihmisruumiin rakenteen omituisesta ja selittämättömästä oikusta takaisin selvät sanat; ja hän käytti niitä hyväkseen kysyäkseen Marco Brandilta eräällä hetkellä, jolloin Gelsomina oli jättänyt heidät kahden kesken, mitä siitä hetkestä alkaen oli tapahtunut, josta hän ei enää muistanut mitään. Korpraalin kanssahan Marco Brandilla ei ollut minkäänlaista syytä puhua hiljaa, ja niinpä saikin hän hänelle vastatakseen takaisin koko äänensä voiman. Korpraali puolestaan ilmoitti rosvolle, mikä mies hänen isänsä oli, ja kuinka isän taloudellinen tila oli mennyt siitä madonnan jutusta alkaen yhä taaksepäin. Marco Brandi huomasi silloin, että juuri hän itse oli syynä tämän perheen moniin onnettomuuksiin; ja koska hän oli rehellinen ja kunnon poika, niin hän päätti korvata ne parhaan vointinsa mukaan, nimittäin ottamalla Gelsominan vaimokseen. Ja siksi hän alkoi, kun nuori tyttö tuli takaisin sisään, hänen kanssaan hiljaisella äänellä ja sanoen syyksi edellisen vuoropuhelun tuottaman väsymyksen, erään kaikkein pisimpiä ja vilkkaimpia neuvottelujaan, mitä heillä oli vielä keskenään ollut. Gelsomina puolestaan ei puhunut tässä keskustelussa muuta kuin punastumisella; ja sitten hän yhtäkkiä, hetkellä, jolloin kukaan ei voinut aavistaa vuoropuhelun loppumista, syöksyi toiseen huoneeseen ja heittäytyi isänsä kaulaan sanoen:
— Oh, ensiksikin, isä, minä kuolen surusta, jos et sinä siihen suostu.