Mestari Adam ryhtyi työhön aivan kristillisellä hartaudella. Hänen siveltimensä vedoilla madonnan kasvot saivat entisen tuoreutensa, otsa säteikkönsä ja vaatteet värinsä. Koko ajan hänen työskennellessään oli hänen ympärillään piiri uteliaita, joiden herkeämätön tarkkaavaisuus todisti, kuinka tärkeän merkityksen kylä antoi tälle kansallisteokselle, joka sen silmäin edessä valmistui. Ja kun kuva oli viimeistelty, toivotti jokainen onnea maalarille, ja hän vastasi kohteliaisuuksiin täysin taiteellisella vaatimattomuudella, että hänen mielipiteensä oli, samoin kuin hänen kansalaistensakin, että hän oli tehnyt suorastaan mestariteoksensa.
Monteleonen tuomarikin oli puolestaan vastannut alaistensa hätähuutoon, niin että Nicotera saattoi nyt luottaa yhtaikaa sekä maalliseen suojelukseen että hengelliseen.
Kunnon santarmit saapuivat todellakin heti paikalle ja ryhtyivät sotaretkeen, kartoittivat Marco Brandin oivallisesta asemastaan, jossa hän oli täysin valmistautunut asettumaan talvileiriin, hajoittivat hänen joukkonsa ja ajoivat päällikköä niin tarmokkaasti takaa, ettei Marco Brandilla, sbirrien [italialainen kansanimitys santarmeille. Suom.] ja kaupungin välille saarrettuna, ollut aikaa keksiä muuta neuvoa kuin piiloittua kiireesti pieneen kastanjametsään, joka oli juuri mainitun luostaripuutarhan muurin takana. Tuossa tuokiossa oli se metsä, yhtä viisaalla kuin nopeallakin joukkojen liikkeellä ympäröity ja tutkittu pitkin pituuttaan ja sitten taas pitkin leveyttään, mutta se kaikki oli turhaa: Marco Brandi oli kadonnut. Tarkastettiin metsä uudestaan, puu puulta ja pensas pensaalta, mutta etsiskelyt jäivät yhä tuloksettomiksi, vaikka ei kuljettu ainoankaan ruohomättään ohitse sohaisematta siihen pistimen kärkeä.
Saattoi aivan luulla, että noituus tässä piti peliään.
Meni noin viikko, eikä Marco Brandista kuulunut mitään. Mutta koska tunnettiin vaaran läheisyys, lisäsivät santarmit valppauttansa ja väestö hurskauttaan kaksin verroin. Koskaan ei madonnaa ole rukoiltu, hellitty eikä imarreltu niinkuin siellä tuota mestari Adamin madonnaa. Rikkaammat ympäristön emännät olivat tuoneet hänelle korvarenkaansa ja kaulahelmensä, jotka he aikoivat kyllä ottaa häneltä takaisin heti, kun Marco Brandi oli vangittu, mutta lainasivat nyt hänelle siksi aikaa. Lamppu paloi yötä päivää hänen siunattujen jalkainsa juuressa, ja tämän lampun hoito oli uskottu erään hurskaan naisen toimeksi, jota sanottiin Martha-sisareksi ja joka kiersi aina aamuisin talosta taloon kokoomassa öljyä almuksi ja kaatoi illalla luostarissa aamumatkansa tuloksen säilytysastiaan, mikä oli aina täynnä, ettei arvon muijan suinkaan tarvinnut täyttää sitä omalla öljyllään. Päinvastoin: jokainen oli ottanut ilokseen tyrkyttää hänelle hieman almua, pyytäen häneltä paikkaa hänen rukouksissaan; sillä Martha-sisarella oli, kuten olemme sanoneet, pyhyyden tuoksu, joka ulottui seitsemän peninkulman päähän ympäristössä. Kuten pyhä Theresia hän näki näkyjä; joskus hän makasi päivän tai kaksikin vuoteellaan, liikauttamatta itseään, mutta silmät auki ja kasvot väännyksissä: lääkäri sanoi sitä kaatumataudiksi ja Fra Bracalone hurmiotilaksi.
Nyt tapahtui, että Martha-sisar sai juuri tavallisen taudinkohtauksensa eikä ilmestynyt kahteen vuorokauteen madonnan luo suorittamaan totuttua hartaustyötään. Mutta niin suuri on Italiassa kunnioitus kunkin ammattioikeuksia kohtaan, ettei yksikään nainen, olisipa hän ollut hurskaudestaan miten varma tahansa, uskaltanut asettua Martha-sisaren paikalle ja että siis pyhä kuva sai olla kolmeneljännestä tästä ajasta ilman valoa, koska öljy oli palanut loppuun.
Toinen päivä oli päättymäisillään, yö läheni nopeasti ja pimeänä, Ave Maria, — hämärän viimeinen laulu, — oli haipunut taivasta kohti, kadut muuttuivat tyhjiksi, ja paitsi muuatta lapsiparvea, joka leikki madonnankuvan edessä, kiiruhti kukin kotiinsa, kun yhtäkkiä kuului ääni, ikäänkuin pyhän neitsyen kuvan komerosta tullen, selvänä ja syvänä ja kutsui nimeltä erästä pientä pojanvintiötä, joka oli kuvaa lähinnä. Kaikki lapset kääntyivät kummastuneina.
— Paschariello! sanoi sama ääni toisen kerran.
— Mitä tahdotte, madonna? kysyi poika.
— Mene sanomaan Martha-sisarelle, — jatkoi ääni, — että hän on kaksi päivää unohtanut panna öljyä lamppuuni.