— Minä se olen, — sanoi hän; — armaani, Jumala ei tahtonut, että yhtyisimme maan päällä; mutta hän odottaa meitä taivaassa.
— Siis sinä minua vielä rakastat? huudahti Marco Brandi.
— Katso minuun, epäiletkö sitä vielä? Enkö minä ole jo tarpeeksi kalpea ja kuolemaan valmis? Me emme eroa toisistamme kuin lyhyeksi aikaa; lähde; sinun ei tarvitse kauan minua odottaa.
— Oi Jumalani, Jumalani, minä kiitän sinua! — huusi Marco Brandi. —
Minä saan siis kuolla onnellisena, koska kuolen varmana rakkaudestasi.
Mutta meillä ei ole aikaa hukata, se tapahtuu huomenna, tiedätkös.
— Älä huoli, kuuntele, — sanoi Gelsomina.
Ja silloin kuuluivat kellojensoiton ensimmäiset äänet.
— Siellä Fra Bracalone soittaa hääkellojamme, ja tuossa tulee priori
Gaetano lukemaan meille häämessun.
Samassa avautui tosiaan eräs ovi kuorissa, ja vanha pappi nousi hitaasti ja vakavana alttarille, kantaen rintansa ja kumartuneen päänsä edessä Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumista. Silloin ymmärsi Marco Brandi kaiken, ja hänen rakkautensa yhä vain lisääntyi, jos se enää suuremmaksi voi tulla, tuon naisen ihailusta, joka tahtoi näin kuoleman kasvojen edessä vihittää itsensä mieheen, jonka koko yhteiskunta oli hylännyt. Silloin katosi kaikki, mitä hänessä vielä oli jäljellä maallista, ja vihittävä pari astui koruttomasti ja vakavana kohti alttarikatosta, sillä tuomitun kahleet sallivat, kuten olemme sanoneet, hänen loitota tarpeeksi polvistuakseen alttarin portaille. Samalla hetkellä aukenivat kirkon pääovet ja sisään tulivat tungoksena Nicoteran asukkaat, kellojen kutsumina ja uteliaisuuden yllyttäminä, tietämättä vielä, mitä tulisivat näkemään, ja hämmästyksissään siitä, mitä jo näkivät.
Ja nyt tapahtui tuossa pienessä maanloukossa, tuossa syrjäisen kylän köyhässä kirkossa niin juhlallinen näytös, että se on harvinainen ei ainoastaan yksilöjen elämässä, vaan kokonaisten kansakuntain historiassa. Siellä tapahtui kahden sielun toisiinsa vihkiminen, sillä ruumiitten puolesta olivat he jo luvatut, toinen inhimillisen oikeuden käsiin, toinen jumalallisen armon haltuun; ja ruumisarkku, joka oli heidät eroittava, oli myöskin läsnä.
Messu oli päättynyt ja aviomies pani sormuksen vaimonsa sormeen, kun sisään astui viimeinen katselija, joka yksin tästä näytelmästä puuttui: hän oli pyöveli.