— Emme, — vastasi Marco Brandi, — me elämme ja olemme siunatut maan päällä.
— Ja nyt, — sanoi isä Gaetano, — ottakaa kunniallisina kristittyinä vastaan Jumalanne, joka on teidät pelastanut.
Ja hän asetti hostian nuoren tytön kalpeille huulille; ja vetäytyi sitten pois talosta, perässään mestari Adam, Babilana, tuomari, pyöveli, rippi-isä, Katujain veljeskunta, kansa ja santarmit, jotka saattoivat häntä hurskaasti aina kirkon ovelle.
Gelsominan luo jäi ainoastaan Marco Brandi, joka ei eronnut hänestä enää koskaan.
* * * * *
Oleskelin Napolissa 1835, siihen aikaan kun siellä ei muusta puhuttukaan kuin pyhän Philomelan ihmeistä; tämän pyhimyksen jäännökset oli jokseenkin merkillisellä tavalla hankittu päivänvaloon joitakuita vuosia aikaisemmin.
Näitä säilytettiin läheisen Mugnanon kauppalan kirkossa, ja käydessäni paikalla herätti huomiotani pyhiinvaeltajain jättämien runsaiden antimien ohella erittäin eloisa freskomaalaus, joka pihamuuriin siveltynä esitti pyhimyksen ensimmäistä ihmetyötä. Sen luontevuus ja taiteellinen aistikkuus olivat kerrassaan yläpuolella kaikkien noiden katumaalausten, joita Italiassa näkee melkein joka askeleella. Oppaaseeni kääntyen virkahdin:
— Kas vain, eipä ole hullumpi fresko, tuo!
— No, eihän toki, — hän vastasi, — kun se onkin mestari Adam Kalabrialaisen työtä; hänet kutsuttiin vartavasten Nicoterasta tänne sitä maalaamaan.
— Mikä mestari Adam se on? — kysyin.