Yhtäkkiä vaikeni virsi ja puhelu lakkasi, ikäänkuin jokainen olisi tuntenut syvää sääliä tuota tyttöparkaa kohtaan, joka oli jäävä leskeksi ennenkuin oli ollut vaimona, ja syvä hiljaisuus levisi yli koko ihmisjoukon, kun se mykkänä ja kumartunein päin jatkoi matkaansa. Marco Brandi loi ohikulkiessaan silmäyksen mestari Adamin vieraanvaraiseen taloon ja näki, että sen kaikki ikkunat olivat suljetut. Ainoastaan ovi oli auki, ja kynnyksellä rukoilivat mestari Adam ja vanha Babilana polvillaan.
Kulkue jatkoi synkkää matkaansa, ja se oli ehtinyt jo melkein satasen askelta talon ohitse, kun kuoleman hiljaisuudessa, joka väkeä ympäröi, alkoi kuulua pienen tiu'un hopeinen ja säännöllinen helinä. Samalla ilmestyi muurin kulman takaa, josta katu kohosi kirkkoa kohti, ensin kuoripoika, kantaen hopeista ristiä, sitten Fra Bracalone heilutellen totuttuun ja säännölliseen tahtiinsa pientä kelloa, samaa, jonka ääni oli äsken kuultu; ja viimein itse kunnon priori Gaetano, joka oli noudattanut mestari Adamin kutsua ja vei nyt Herran ehtoollista hänen tyttärelleen. Silloin puhkesivat kaikki riemunhuutoon, sillä jokainen tiesi, mitä nyt tapahtuisi.
Saattue pysähtyi heti, Marco Brandi laskettiin alas aasin selästä, ja tuomari, tuomittu, pyöveli, Katujain veljeskunta, kansa ja sbirrit, kaikki laskeutuivat polvilleen antaakseen pyhän ehtoollisen kulkea ohitse. Mutta jatkamatta matkaansa pysähtyi priori tuomarin eteen ja kohottaen kalkkia, johon hostia, jota hän vei kuolevalle, oli suljettu, sanoi hän:
— Tuomari, vannotan sinua Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumiin kautta, joka on tässä läsnä, päästämään tuomitun kädet, sillä jokainen tuomittu, joka kohtaa matkallaan pyhän ehtoollisen, pääsee maallisen oikeuden käsistä, koska itse taivaan kuningas on antanut hänelle armon oikeuden edestä.
Tuomari nyökkäsi päätään tottelevaisuutensa merkiksi ja meni itse päästämään Marco Brandin kädet.
Silloin jatkoi don Gaetano, kuoropoika ja Fra Bracalone edellään, matkaansa, ja häntä seurasivat tuomari, tuomittu, teloittaja, Katujain veljeskunta, kansa ja santarmit; sillä Italiassa on tapana, että kaikki, jotka kohtaavat tiellä pyhän ehtoollisen, seuraavat sitä kuolevan ovelle saakka.
Gelsomina oli kuullut saattueen kulkevan talon ohi, niin varovaisesti kuin se oli liikkunutkin, ja oli ponnistanut voimiaan noustakseen ylös ja nähdäkseen vielä kerran täällä maailmassa sen, jota hän ei enää näkisi kuin tuolla ylhäällä; mutta hänen monien toisiaan seuranneiden liikutusten kuluttamat voimansa olivat pettäneet ja hän oli vaipunut takaisin vuoteeseensa, suljetuin silmin ja kalpeana kuin olisi jo ollut kuollut.
Tässä tilassa tapasi don Gaetano hänen; neito kuuli kellon äänen, hän kuuli hurskaan Jumalan miehen askeleet, jotka lähestyivät hänen vuodettaan, hän kuuli ihmisjoukon täyttävän hänen isänsä talon, mutta mikään tästä ei voinut herättää häntä turtumuksen tilasta.
Yhtäkkiä tarttui eräs käsi hänen käteensä, ja pelkästään tuon käden kosketuksesta hän avasi silmänsä. Hänen vuoteensa toisella puolen seisoi Marco Brandi ja toisella don Gaetano; ja kaikki muut olivat ympärillä polvillaan, mestari Adam, Babilana, tuomari, pyöveli apulaisineen, Katujain veljeskunta, santarmit, lyhyesti sanoen, väkeä niin paljon kuin matalaan majaan mahtui. Sairaan katse harhaili kummastuneena tuossa suuressa väkijoukossa; sitten se pysähtyi yhtäkkiä Marco Brandiin, ja Gelsomina sanoi:
— Olemmeko jo kuolleet ja taivaassa?