— Bussy, — vastasi herttua, — minulla olisi tosiaankin pyydettävänä sinulta muuan palvelus, ja minä tahdon sinulle nyt ilmaista, mitä laatua se on.
Kerttua vei nyt Bussyn hiukan syrjemmäksi.
— Kuulehan! — virkkoi hän. — Minä olen sattumalta kirkossa nähnyt erään kauniin naisen. Ja kun hänen kasvonpiirteensä, joita tosin huntu verhosi, muistuttivat minulle erästä naista, jota olen suuresti rakastanut, niin tulin minä seuranneeksi häntä ja ottaneeksi selon siitä, missä hän asuu. Hänen kamarineitsyensä on lahjottu ja minulla on hänen asuntonsa portin avain.
— Hyvä, armollinen herra. Tähän astihan näyttää kaikki käyneen hyvin.
— Odotahan, niin saat kuulla. Väitetään, että hän on siveä, vaikka onkin vapaa, nuori ja kaunis.
— Ah, armollinen herra, nythän me joudumme mielikuvituksen maille.
— Kuuleppas, sinä olet rohkea ja pidät minusta, ainakin mikäli itse väität.
— Minulla on omat hetkeni.
— Rohkeutesiko hetket?
— Ei, mutta ne hetket, jolloin minä teidän korkeudestanne pidän.